Prodo Cup 2009

Vihtiläiset menestyivät taekwondokilpailuissa Lahdessa

 

 

Vihdin Taekwondoseuran nuoret kilpailijat esittivät osaamistaan Lahden Prodo Cupissa lauantaina 10.10. Kokeneista vihtiläiskilpailijoista Tiina Eskuri antoi vahvaa näyttöä siitä, miksi on ansainnut maajoukkuepaikkansa alle 21-vuotiaiden EM-kisoihin Espanjaan, ja Erik Sandströmin aloitti SM-liigakauden pisteiden keruun kolmannella sijalla. Myös Jani Seppälän vahva suoritus SM-liigadebyytissään lupaa hyvää jatkoa käynnissä olevalle kisakaudelle.

 

Tiina Eskuri saavutti maajoukkuepaikan taekwondon alle 21v. EM-kisoihin kaksi viikkoa sitten  Lahdessa. Osana viimeistelyä Tiina osallistui lauantaina Prodo Cup -kilpailuihin. Ensimmäisessä ottelussa vastustajana oli tamperelainen Anna Hakkarainen. Tiina kontrolloi ottelua ja voitti  selkeästi pistein 6-2. Valitettavasti ottelun aikana Tiina loukkasi hieman itseään, joten lisävammojen ehkäisemiseksi kilpailu jouduttiin Tiinan osalta lopettamaan ensimmäisen ottelun jälkeen. Alle 21-vuotiaiden EM-kisat järjestetään nyt ensimmäistä kertaa, ja kisapaikkana on Bigo, Espanja. Vaikka kyseessä on alle 21-vuotiaiden kisat, on mukana myös aikuisten arvokisamitalisteja.

 

Liikesarjakilpailijoille hyvä kaudenaloitus

 

Lahden Prodo Cupissa kilpailtiin myös liikesarjoissa eli poomsessa, jossa oli vuorossa SM-liigan kauden 2009-2010 ensimmäinen osakilpailu. Vihtiä SM-liigassa edustivat kokenut kilpailija Erik Sandström sekä täksi kaudeksi harrastajasarjoista liigaan vaihtanut Jani Seppälä. Molemmat vihtiläiset osallistuivat kovatasoiseen miesten seniori 1 -sarjaan (19-30 v.).

 

Ensimmäisenä vihtiläisistä esiintyi Jani Seppälä, jonka suorituksessa näkyi pieni jännitys ensimmäisen SM-liigaosakilpailun johdosta. Hyvä suoritus ei valitettavasti riittänyt finaalipaikkaan vaan sijoitukseksi muodostui lopulta yhdeksäs. Toisena vihtiläisenä kilpailuareenalle asteli Erik Sandström, joka rutiinisuorituksella selvitti tiensä ensimmäiseltä kierrokselta finaalin. Finaalissa suoritetut kaksi liikesarjaa toivat Sandströmin pistemääräksi 16,47. Tämä riitti hienosti kolmanteen sijaan. Eroa toiseksi sijoittuneeseen Turun Budokwain Aki Haapioon oli vain 0,03 pistettä. Neljänneksi sijoittunut Jyväskylän Mukwanin Jarno Heinonen puolestaan jäi 0,27 pisteen päähän. Kilpailun voitti Budokwaita edustava Heikki Liukkonen pisteen erolla toiseksi sijoittuneeseen seurakaveri Haapioon. Seuraavan kerran Vihdin poomsejoukkue on vauhdissa 7.11. Hämeenlinnassa järjestettävässä SM-liigan toisessa osakilpailussa.

 

Teo Parjanen

Ville Montonen